Gems of Warin ja/tai Puzzle Quest 3:n pelaaminen on tuonut meidät kaikki yhteen täällä. Meillä on paljon keskusteltavaa, olipa kyse itse pelistä tai muista meille tärkeistä asioista. Mutta ennen kaikkea olemme täällä myös rakentamassa lämmintä, osallistavaa ja ennen kaikkea turvallista yhteisöä!

Miltä se näyttää?

Se tarkoittaa muiden kunnioittamista, heidän kohtelemistaan ystävällisesti ja kärsivällisesti sekä myös sitä, että teemme voitavamme pitääksemme itsemme ja toisemme turvassa.

Moderaattoreillamme/kehittäjillämme on oikeus harkintansa mukaan poistaa, muokata, siirtää ja lukita julkaisuja/keskusteluketjuja sekä antaa varoituksia seuraavien yhteisösääntöjen rikkomisesta.


Missä nämä säännöt ovat voimassa?

Säännöt voivat koskea pelinsisäisiä toimintoja, kuten maailmanlaajuista chattia ja kiltachattia, sekä muita virallisia Gems of War-, Puzzle Quest 3- tai Infinity Plus 2 -alustoja.


Nollatoleranssia edellyttävä toiminta

Tietty toiminta osoittaa äärimmäisen selvästi, ettei henkilö kuulu yhteisöömme. Tällaisesta toiminnasta seuraa pelikielto ilman varoitusta.

Tähän sisältyvät:

  • Vihapuhe.

  • Kaikki keskustelu alaikäisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai kaltoinkohtelusta.

  • Toisen henkilön henkilötietojen jakaminen.

  • Seksuaalisesti eksplisiittinen ja/tai kuvaileva keskustelu. Tähän sisältyy myös seurustelu tai seurusteluyritykset.

  • Fyysisellä tai seksuaalisella väkivallalla uhkailu tai doxxaus.


Kunnioittava käytös

  • Tähän sisältyvät muun muassa vihapuhe, rasismi, kiihkoilu, homofobia tai transfobia, vammaisiin kohdistuva syrjintä, seksismi, antisemitismi, loukkaavien kommenttien esittäminen toisista sekä kaikki muu kiusaaminen.

  • Uhkausten esittäminen, kuten fyysisellä väkivallalla uhkailu, väärien pelaajailmoitusten tekeminen, doxxaus tai henkilötietojen jakaminen.

  • Tosielämän uskonnolliset, poliittiset tai muut kiistanalaiset keskustelut.

  • Sellaisen materiaalin tarkoituksellinen julkaiseminen, joka voi vahingoittaa jonkun mielenterveyttä. Tähän kuuluvat esimerkiksi itsemurhasta tai itsensä vahingoittamisesta keskusteleminen, ohjeiden antaminen niiden tekemiseen tai jonkun painostaminen näihin tekoihin. Lisäksi muiden mahdollisia laukaisevia aiheita, kuten pahoinpitelykokemuksia, jonkun fobiasta tarkoituksellisesti keskustelemista, väkivallantekojen kuvailemista jne., koskeva keskustelu.


Sopimaton kielenkäyttö

  • Kiroilu

  • Pelinsisäisen sensuurin tarkoituksellinen kiertäminen

  • NSFW-sisältöön sisältyvät muun muassa seurusteluchat, NSFW-roolipelaaminen, seksuaaliset viittaukset tai kaiken 18+-sisällöksi katsotun kuvaileminen.

  • Huumeisiin tai huumeiden käyttöön viittaaminen tai liiallinen alkoholin käyttö.


Meillä on perheitä, jotka haluavat nauttia peleistämme lastensa kanssa tai jakaa pelejämme heidän kanssaan. Pidetään keskustelu siistinä. Jos et ole varma, älä julkaise sitä.

Lisäksi kaikki chat luetaan keskustelun asiayhteydessä.


Trollaus tai riidanhaluinen käytös

  • Toisten pelaamisen tahallinen häirintä.

    • Roskapostitus, saman viestin toistuva julkaiseminen tai chatin tai keskusteluketjun tulviminen toistuvilla julkaisuilla.

    • Kiltoihin liittyminen ja niistä poistuminen pahantahtoisesti tai kiltoihin liittyminen tarkoituksena potkia olemassa olevia kiltalaisia ja hajottaa kilta.

    • Keskusteluketjun tai aiheen tarkoituksellinen sivuraiteille johtaminen.

    • Riitojen yllyttäminen tai toisten provosointi.\

    • Kiltasi nimen, killan tietojen, sankarin nimen tai lemmikin nimen vaihtaminen toisen pelaajan nimeksi, jonkun/toisen killan osoittelemiseksi tai draaman tarkoitukselliseksi lietsomiseksi.

  • Raivostuminen tai vuodatusten julkaiseminen. Jos sinulla on palautetta, kuulemme sen mielellämme! Emme kuitenkaan voi ryhtyä toimiin ilman rakentavaa palautetta, joten kuvaile ongelma, kerro kokemuksestasi ja mahdollisista ehdotuksistasi, jotka voisivat parantaa kokemaasi.


Virheellinen ilmoittaminen

  • Pelaajan ilmoittaminen foorumilla tai maailmanlaajuisessa chatissa huijaamisesta/roskapostista/sopimattomasta chatista jne.

  • Väärennetyn ongelman tarkoituksellinen ilmoittaminen

  • Keskusteluketjun tai julkaisun tarpeeton merkitseminen

    • Tähän sisältyy omien julkaisujesi/keskusteluketjujesi merkitseminen niiden poistamiseksi.

  • Palautetta tai aiheen ulkopuolisia keskusteluketjuja merkitään tarkoituksellisesti virheraportiksi, jotta kehitystiimin huomio saataisiin kiinnitettyä niihin.


Yksityisyys

  • Kuvakaappausten tai linkkien julkaiseminen henkilökohtaisista viesteistä tai yksityisviesteistä. Tämä koskee myös tukipyyntöjen vastauksia.

  • Omien henkilötietojesi, muiden pelaajien tai kehittäjien tietojen jakaminen. Tähän sisältyvät muun muassa oikeat nimet, henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet, puhelinnumerot, osoitteet, linkit henkilökohtaisiin valokuviin ja IP-osoitteet.

  • Tilien tai kiltojen/kuningaskuntien myyminen.


Valitukset

  • Toisen killan/kuningaskunnan tai tietyn pelaajan osoittelu, olipa kyse huijaamisesta tai yhteisösääntöjen rikkomisesta.


Vuorovaikutus kehittäjien kanssa

  • Kehitystiimin jäsenenä esiintyminen.

  • Kehitystiimin jäsenten toistuva tägääminen tai kaikkien jäsenten tägääminen kerralla.

  • Väärän tiedon levittäminen, kuten asiayhteydestä irrotettujen tai muokattujen lainausten jakaminen.

  • Kehittäjien solvaamiseen sisältyvät muun muassa henkilöstön pahoinpitelyllä tai studiomme turmelemisella uhkailu, loukkaukset ja kiroilu.

Kaikki toista pelaajaa koskevat säännöt koskevat myös vuorovaikutustasi kehitystiimin kanssa.
Päivän päätteeksi olemme ihmisiä, jotka vain tekevät rakastamiamme pelejä ja työskentelemme ahkerasti niiden parissa. Haluamme myös tulla töihin tuntien olomme turvalliseksi ja kunnioitetuksi. Tuemme täysin intohimosi ja palautteesi jakamista luomistamme peleistä, kunhan se tehdään rakentavasti.
Jos sinulla on ongelma tiimin jäsenen kanssa, voit lähettää tukipyynnön tukitiimille, ja tiimin vanhempi jäsen tarkistaa ja tutkii asian tarkemmin.


Juonipaljastukset & julkaisematon sisältö

  • Juonipaljastusten jakaminen on sallittua, kunhan ihmiset tietävät niiden olevan siellä. Käytä mahdollisuuksien mukaan juonipaljastusmerkintää sekä keskusteluketjussa että itse tekstissä.

  • Virheraporttien tai valitusten lähettäminen tiedoista, joita ei ole virallisesti ilmoitettu ja jotka on löydetty datan louhinnasta.

Löydettävissä on paljon dataa ja tietoa, ja tiedämme, että odotat innolla niiden julkaisua, mutta suuri osa tästä sisällöstä on yhä testattavana, tasapainotettavana tai pelkkiä paikkamerkkejä! Jos löydät jotain ja sinulla on huolenaiheita, ota yhteyttä tukitiimiin.


PG-13-raja

Joskus sanotaan asioita, jotka eivät selvästi riko olemassa olevia sääntöjämme. Joissakin tapauksissa jokin ei kuitenkaan teknisesti riko sääntöä, mutta on silti haitallista, sopimatonta tai sellainen asia, jota ei ole hyvä mainita kohteliaassa seurassa.

Tässä kohtaa PG-13-raja tulee mukaan. Haluamme, että pidät hauskaa ja voit ilmaista itseäsi, mutta jos katsomme jonkin ylittävän tämän rajan merkittävästi, saatat saada pelikiellon. Hyvä tapa arvioida asiaa on pohtia seuraavaa:

  • Julkaisenko tämän vain järkyttääkseni muita? Jos kyllä, sitä ei luultavasti kannata julkaista.

  • Yritänkö houkutella jonkun riitaan? Jos kyllä, ehkä ei.

  • Tuntisiko useimmat ihmiset olonsa mukavaksi, jos heidän lapsensa lukisivat tämän?

Jos et, älä julkaise sitä.


Foorumin lisäsäännöt

Pysy mahdollisuuksien mukaan aiheessa ja käytä asiaankuuluvia keskusteluketjuja. Emme vastusta yleistä jutustelua asiaankuuluvissa aiheissa tai pelinsisäisessä chatissa, mutta jos keskustelet jostakin henkilökohtaisesta, se ei ehkä ole sille paras paikka.

Pidäthän palautteen, virheraportit ja kiltojen rekrytoinnin niille tarkoitetuissa luokissa.


Hakkerointi ja huijaaminen

Hakkerointi, huijaaminen, emulaattorit, hyväksikäytöt sekä kolmannen osapuolen muokkaustyökalujen/-ohjelmistojen, makrojen ja pikanäppäinten käyttö eivät ole sallittuja peleissämme. Tämä voi johtaa tilisi välittömään sulkemiseen.

Tukitiimimme jäsen tarkistaa kaikki huijaamisen vuoksi suljetut tai tutkittavaksi ilmoitetut tilit. Jos uskot, että tilisi on suljettu virheellisesti, voit lähettää pelikieltoa koskevan valituksen tukisivumme kautta.

Muista, että kaikki tukitiimiin yhteydenoton jälkeen tehdyt päätökset ovat lopullisia.


Mitä seurauksia näiden yhteisösääntöjen rikkomisesta on?

Pelaajan käytöksen vakavuus määrittää varoituksen tai pelikiellon keston. Huomioithan, että jos tiimin jäsen katsoo jonkun toiminnan rikkovan yhteisösääntöjämme vakavasti, voimme antaa kyseiselle pelaajalle pelikiellon ilman varoitusta. Pelikiellon pituus vastaa hänen toimintaansa ja on harkintamme mukainen.

Lopulta, jos kaikki kunnioittavat toisiaan, nämä yhteisösäännöt eivät muuta vuorovaikutustasi millään tavalla eivätkä vaikuta sinuun. Ja useimmat yhteisön jäsenet toimivat jo erinomaisesti.

Nämä säännöt ovat kuitenkin käytössä suojellaksemme sinua ja muita yhteisössä, jotta voimme jatkaa hauskanpitoa, pysyä turvassa ja kasvaa!

Oliko tästä apua?